Human|Culture: interaktiivisen taiteen teemavuosi 2010
(Roll down for english translation)
Kesäkauden teoshaku käynnistyy. Haku aika alkaa 8.2.2010 ja päättyy 25.4.2010.
Ensimmäisen hakukauden teokset on valittu ja nyt haemme uusia interaktiivisen taiteen teoksia ajalle 1.5.2010-31.8.2010. Tälle ajalle pyrimme saavuttamaan noin 20-30 teoksen määrän, joten se on hakukausistamme laajin. Kaipaamme rohkeita ja monipuolisia ideoita, joita pääsemme toivottavasti myös toteuttamaan.
Human|Culture hakee teoksia, jotka käsittelevät ihmisen ja taiteen rajapintaa vuorovaikutuksen kautta. Teoksilta odotamme suoraa vuorovaikutusta yleisöönsä tai yleisön ottamista mukaan luomisprosessiin. Teos itsessään voi edustaa mitä taiteenlajia tai muotoa tahansa, mutta ainut ehto on edelliset termit täyttävä interaktiivisuus. Hakijoilta edellytämme teoskuvauksen ja suunnitelman teoksen sisällöstä ja sen vaatimista resursseista (täytettävä lomake), sekä tiivistetyn CV:n ja kolmen valinnaisen teoksen portfolion. Mikäli teos on jo aiemmin ollut esillä, dokumentaatio teoksesta tai tilasta olisi eduksi. Teoskuvaus tulee kirjoittaa ohessa ladattavaan hakulomakkeeseen, joka sitten muiden liitteiden kanssa lähetetään meille.
Lähetysosoite: info@raakaidea.fi
Toisen hakukauden teokset käsitellään tuomariston edessä huhtikuun lopussa ja valinnat julkaistaan ennen kuun loppua. Tässä jaksossa teoksia halutaan noin 20-30 ja niille varattu rahoitus noin 20 000€. Teoksia voidaan sijoittaa julkisiin tiloihin ympäri Etelä-Karjalaa ja jokaiselle pyritään löytämään paras mahdollinen sijoituspaikka. Teos otetaan teemavuoteen vuokraperiaatteella eli taiteilijalle maksetaan teoksesta vuokraa sen esillä pitoajalta. Varsinainen vuokra-aika on puhtaasti kiinni teoksen luonteesta ja sen hinnasta.
Hakemukset käsittelee asiantuntijaraati, joka valitsee teokset teemavuoteen. Raadissa ovat: Juhani Järvinen (Saimaan AMK, koulutusjohtajaja), Kai Lehikoinen (Teatterikorkeakoulun koulutus- ja kehityspäällikkö), Marja Huuhtanen (Imatran Kaupungin Kirjastonjohtaja) ja Human|Culturen tuottajat Santtu Määttänen ja Juha-Pekka Natunen.
Hakupapereiden toimittamisesta kannattaa tiedustella etukäteen, jos ongelmia ilmenee, puhelimitse numerosta: 050 526 2213 (Santtu Määttänen) tai 040 762 4217 (Juha-Pekka Natunen) tai sähköpostitse osoitteesta info(at)raakaidea.fi. Sähköisessä muodossa olevat portfoliot, hakemukset ja cv:t ovat suotavia mutta vastaanotamme niitä myös perinteisesti postitse. Emme palauta taiteilijoille heidän lähettämää materiaalia.
LOMAKE HAKEMUSTA VARTEN LÖYTYY SEURAAVASTA LINKISTÄ:
________________________
Human|Culture: The year of interactive arts 2010
Second application period has started and we wan't your application for summer period before 25.4.2010
Art pieces for first period has been chosen and now we wan't more! Summer period starts at 1.5.2010 and goes off at 31.8.2010. For this duration we wan't estimately 20-30 art pieces that someway respond to term interactive art. We really wan't see some new and interresting and revolutionary art that will blow our minds up. Be creative and send us your idea and hopefully we can make it happen.
---------------
Human|Culture is looking for art pieces that someway takes interaction part of art piece or making of it. After that we really don't make any restrictions. Interactive art may take influence from any areas of art and combine them anyway it's possible. So any idea that can possibly be done could be it for us. To make this happen we need you to post us:
1. Description of art piece. If this art piece has been exhibited before please send some material of it(pictures, press realease, video, music, etc) 2. Your cv and portfolio of three pieces you have done before(don't need to be interactive works) 3. There is application form linked below, please fill it and send it to us.
Sending address: info@raakaidea.fi
Applications for summer period will be read, processed and decided by our jury which includes the following people: Kai Lehikoinen (Head of Education and Development at Theatre Academy, Helsinki Finland), Juhani Järvinen (Dean of Faculty, Fine arts and Design, Saimaa University of Applied Sciences), Marja Huuhtanen (Director of Library at Imatra Finland), Santtu Määttänen (Producer from RawIdea Ltd) and Juha-Pekka Natunen (Producer from RawIdea Ltd).
Chosen art pieces for summer period will be published at end of april. The amount of chosen pieces will take place between 20-30 and they will be shown in public places all over South-Karelia in Finland. This period has roughly 20.000 euros for the artists to spent as rent for the pieces for their duration of exhibition/performance. We do not pay for anything than the rent so make your application take that into account. Artists carry all responsibilities of the pieces outside the rental time, including transportation (we might be able to help thou so it doesn't hurt to ask).
And if you get chosen we will contact you and ask for more details so everything can go on in fashionable order.
If any problems occur or you just need more information please contact us via e-mail.
Application form can be found here:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti